Alone Suomi -tv-ohjelmasta tuttu Aki Rahikka kertoo, miltä tuntuu, kun ollaan äärirajoilla erämaassa.
Kylkiluuni on murtunut viikko takaperin Haltilla, vasen ranteeni on turvonnut ja nyt täällä Suomen erämaisimmassa pisteessä huomaan vammauttaneeni polveni. Puhelin ei kuulu lähimainkaan eikä minulla ole minkäänlaista satelliittiyhteyteen perustuvaa hätälähetintä. Täältä on itse päästävä omin keinoin pois. Tielle on 40 kilometriä linnuntietä. Maastoa myöten viiden päivän hiihtomatka...
Minun sielunmaisemassani hiihdetään avotunturissa. Yksin. Vain sieltä löydän rajani, vain siellä tunnen olevani jotenkin oikeassa paikassa. Alueet, jotka kasvattavat luonnetta, ja olosuhteet, jotka opettavat nöyryyttä, vetävät minua puoleensa kerta kerran jälkeen.
Siellä olen käynyt läpi elämän eteen tuomia kriisejä, eroja, lapsuuden traumoja, elämän suuria kysymyksiä. Siellä ei pääse luurankojaan pakoon, vaan koko systeemi tulee voimalla päälle. Kaikki on henkistä. Liikutaan pitkälti korvien välisessä erämaassa.
Siellä, missä yö kestää ikuisuuden ja tietä viitoittaa pelkkä vaivaiskoivu.
Siellä, missä turvallisuuden illuusio on riisuttu raa'an luonnon tieltä pois.
Sieltä keskitalven tunturierämaasta olen löytänyt jotain hyvin alkuperäistä ja raakaa voimaa sekä suurta kauneutta, joka pistää kulkijan hiljaiseksi.