Suomessa on paikkoja, joista on kerrottu outoja tarinoita niin kauan kuin ihmiset ovat kulkeneet niiden ohi. Kertomuksia katoavista kulkijoista, öisistä valoista ja paikoista, joissa ei tee mieli pysähtyä liian pitkäksi aikaa.
Maria Vakkurin Ämmänhauta ammentaa ihmisten kokemuksista ja paikallisesta perinteestä, joissa todellinen ja tuntematon kietoutuvat toisiinsa. Ämmänhaudan tarinoissa liftarit katoavat kesken kyydin, metsissä liikkuu kasvottomia hahmoja ja vanhat hautapaikat tuntuvat muistavan enemmän kuin niiden pitäisi.
Teos muistuttaa, miksi oudot tarinat jäävät elämään, kulkevat ihmiseltä toiselle ja palaavat mieleen vielä pitkään lukemisen jälkeen.