Pontikankeitto kiellettiin Suomessa vuonna 1866. Tästä vääryydestä alkoi arkkiveisujen sisällön muutos: kansan keskuudessa uskonnolliset veisut vaihtuivat suurelta osin esivallalle irvailuun.
Suomeen 1800-luvun lopulla rantautuneen työväenliikkeen viisunikkarit ottivat käyttöönsä valmiin laulusapluunan - nyt saivat huutia herrat, papisto ja ryssät. Itsenäisyystaistelu 1900-luvun alussa ja Venäjän sortokaudet (1899-1905 ja 1908-1917) kuuluvat näiden veisujen teksteissä. Arkkiveisujen kauppaajat lauloivat esivaltaa pilkkaavia viisujaan markkinoilla, toreilla ja muissa väenkokouksissa ja tilanteen niin vaatiessa juoksivat santarmeja ja poliiseja pakoon.
Laulutekstejä hoilottamaan syntyi myös esiintyjäryhmiä. Ne halusivat erottautua herraskaisesta kuorolaulusta jo nimeltään ja kutsuivatkin itseään mölykööreiksi. Tyylin luoja oli helsinkiläinen vuonna 1907 perustettu ”Maailmanlasten kirkkokööri”.
Kirja julkaisee ensimmäistä kertaa laajemmin tuon aikakauden kriittisiä, yhteiskunnallisia arkkiveisuja ja muita mölyköörien lauluja.
Kirjassa käydään läpi nuotinnettujen laulujen ja taustatarinoiden avulla 1900-luvun alun työväenliikkeen aluskasvustossa syntynyttä arkkiveisukulttuuria ja laulujen tekijöiden kohtaloita. Ilmiölle oli tunnusomaista, että laulut eivät aikanaan kelvanneet sivistyssosialistien laulukirjoihin - kansa osti kuitenkin niitä painettuina satoja tuhansia kappaleita.