Helsingin kaupunki perusti vuonna 1908 Bengtsårin kasvatuslaitoksen. Laitos toimi Bengtsårin saaressa nykyisen Hangon kaupungin alueella vuoteen 1940. Laitoksen nimi muutettiin myöhemmin koulukodiksi.
Bengtsårin laitos oli tarkoitettu 9-17-vuotiaille suomen- ja ruotsinkielisille pojille, joilla oli käytösongelmia. Enimmillään siellä oli lähes sata turvaa ja huolenpitoa tarvitsevaa poikaa sekä 25 työntekijää.
Bengtsårin olosuhteet olivat alussa vaikeat. Saareen kuljettiin soutamalla. Kaupassa käyntiin Hangossa meni koko päivä. Ei ollut sähköä eikä juoksevaa vettä. Asuttiin ahtaasti. Vuosien mittaan tilanne kuitenkin koheni: rakennettiin uutta ja kunnostettiin vanhaa; ostettiin moottorivene; saatiin sähköt.
Saarella oli kansakoulu ja ammattikoulu. Pojat kävivät koulua ja tekivät työtä. Osa viihtyi ja osa ei. Osa pyrki karkuun.
Tämä kirja kertoo miksi Bengtsårin laitos aikanaan perustettiin ja miksi se sijoitettiin kauas Helsingistä eristyksiin meren saareen. Samoin selvitetään poikien kotitaustoja, laitokseen joutumisen syitä, koulunkäyntiä, työntekoa, vapaa-ajan viettoa, karkumatkoja, huonoa käyttäytymistä ja rangaistuksia.
Kirjassa kuvataan myös henkilökunnan elinoloja, asumista ja käyttäytymistä. Lisäksi kerrotaan asiakirjoista paljastunutta tietoa joidenkin työntekijöiden ongelmakäyttäytymisestä.
Kirjan kirjoittajat ovat sodan jälkeen Bengtsåriin muuttaneiden Karjalan siirtolaisten lapsia ja nykyisiä kesäbengtsårilaisia. Kari Koho on eläkkeellä oleva diplomi-insinööri ja Markku Koho eläkkeellä oleva teknikko.