Pääsisältö
Zacke, Susanna, Hedengren, Sania

Betonia vuoden ympäri

Betonia vuoden ympäri

Hinta nyt37,00 €
(32,60 € alv 0 %)

Kuvaus

Betonista valmistuu pientä ja suurta, sisälle ja ulos.

Betoni on ihastuttavan monipuolinen materiaali: siitä voi valaa sekä suuria huonekaluja että pieniä sisustuselementtejä. Lisäksi niiden tekeminen on hauskaa!

Keväällä ja kesällä betonivalut ovat itseoikeutetusti kauniiden päivien pihapuuhaa, ja silloin syntyy esimerkiksi viilennysastia juomille, teline puutarhajuhlien valonauhalle tai jo klassikoksi muodostunut raparperinlehti. Syksyn tullen sisätilat uudistuvat betonisella sohvapöydällä tai betonijakkaroilla. Talvella rouhean rustiikkiset kynttilänjalat, seinäkello tai pöytävalaisin ilahduttavat myös lahjoina.

Betonin kanssa kannattaa olla luova: montaa kotoa löytyvää pakkausmateriaalia voi hyödyntää muottina. Muotit voi myös valmistaa itse alusta saakka joko muottimassasta tai lateksista. Kirjan kekseliäät ideat ja tunnelmalliset kuvat houkuttelevat kokeilemaan karheaa betonia sisustuksessa enemmänkin. Esiteltyihin projekteihin annetaan selkeät ohjeet, ja työn edistymistä havainnollistetaan vaiheittain etenevillä kuvilla.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Betonia vuoden ympäri
Tekijät
Zacke, Susanna (Kirjoittaja)
Hedengren, Sania (Kirjoittaja)
Tupala, Kaisu (Kääntäjä)
Tuotetunnus
9789523410275
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja

Kustantaja
Kustannus-Mäkelä
Painos
2018
Julkaisuvuosi
2018
Kieli
suomi
Sivumäärä
106
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Käsityöt ja askartelu
Kirjastoluokka
65 KÄSITYÖ. KOTITEOLLISUUS
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
askartelu, betoni, valu, valmistus, esineet, astiat, ruukut, käyttöesineet, koriste-esineet, kalusteet, sisustus, koti, pihat, vuodenajat