Aikamme perustavin kysymys ei enää ole, kuinka lisätä vaurautta, nopeuttaa kasvua tai vahvistaa kilpailukykyä. Perustavin kysymys on, kuinka rakentaa yhteiskunta, joka kykenee uusintamaan elämän ehtoja. Tämä kysymys koskee samanaikaisesti ilmastoa, biosfääriä, aineellisia resursseja, inhimillistä työtä, yhteisöllistä luottamusta, poliittista järjestystä ja kulttuurista itseymmärrystä.
Se ei ole yhden politiikkasektorin tai yhden tieteenalan kysymys. Se on sivilisaatiokysymys.
Moderni maailma on rakentunut pitkälti oletukselle, että ihminen voi asettua luonnon ulkopuolelle tarkkailemaan, hallitsemaan ja muokkaamaan sitä omien tarkoitustensa mukaisesti. Tämän oletuksen varaan on rakennettu sekä moderni tiede että moderni talous, sekä tuotantokeskeinen yhteiskuntamuoto että käsitys edistyksestä. Se on mahdollistanut valtavan aineellisen ja teknisen kehityksen, mutta samalla se on johtanut syvenevään irtikytkentään: ihmisen ja luonnon, talouden ja elämän ehtojen, työn ja merkityksen, vallan ja vastuun väliseen erkaantumiseen. Nyt tämän irtikytkennän rajat ovat tulleet vastaan.