En kirjoita menestyäkseni, kirjoitan selviytyäkseni on henkilökohtaisen pohdinnan muodostama moderni runokokoelma, jossa tavallisen korkeakouluopiskelijan kulunut vuosi on kirjoitettu kahden kannen väliin. Tunnelatautuneet runot ovat syntyneet elämän aallokossa, hetkissä, jolloin kirjoittaminen on ollut tapa ymmärtää ja selviytyä.
Mukana on runoja sydäntä lämmittävästä rakkaudesta, raastavasta ahdistuksesta, vaikeista päivistä, uupumisesta, eksymisestä ja löytymisestä, kipinöivistä onnenpilkahduksista, toivosta, katkeruudesta ja anteeksiannosta.
Runot kuljettavat lukijan läpi tasaisen ajelehtimisen, pohjaan sukeltamisen, helmien löytämisen ja takaisin pinnalle palaamisen.
Nämä tekstit syntyvät aidosta tunteesta ja juuri siitä hetkestä, jossa elämä tapahtuu. Neljä erilaista osiota muistuttavat, että tyyni ja kaunis voivat olla samaan aikaan pelottavia ja seikkailullisia. Elämä aallokossa ei ole aina helppoa, mutta juuri siksi se on lopulta niin arvokasta.
Tämä kokoelma ei tarjoa valmiita vastauksia. Se tarjoaa ajatuksia, joiden äärelle pysähtyä, ja tunteita, joihin samaistua.
Ihminen tarvitsee ihmistä ja runot lukijaansa. Elämä on pohjaa, pintaa ja kaikkea siltä väliltä.