Karthagolaiset ovat hyökänneet Italiaan aikoen alistaa Rooman valtaansa, ja vuonna 218 eaa. alkanutta sotaa on kestänyt jo kahdeksan vuotta. Hannibal itse on edennyt Etelä-Italiaan, hävittää edetessään maaseutua ja on jatkuvana uhkana alueen kaupungeille. Italian lisäksi sotaa käydään kiivaasti Hispaniassa, missä Karthagon joukkoja johtavat Hannibalin tarmokkaat veljet Magon ja Hasdrubal.
Vaikka puunilaissodan ensimmäisinä sotavuosina valtakunnanlaajuinen yhtenäisyyden tunne ja yhteisvastuun halu ovat vain voimistuneet, pitkittyneelle sodalle tyypillisiä ongelmia alkaa ilmaantua: osa Latiumin heimoista kieltäytyy osallistumasta sotaponnistuksiin, ja Syrakusan takaisin roomalaisille voittaneen sotapäällikkö Marcelluksen kuolema ilkeän väijytyksen seurauksena on omiaan vain pahentamaan tilannetta. Kansa tarvitsee vahvistusta uskolleen voiton mahdollisuuteen. Onneksi Hispanian sotanäyttämöllä asiat kehittyvät toiveikkaaseen suuntaan. Karthagolaisten hallintokaupungin Carthago Novan (nyk. Cartagena) vallannut nuori Publius Cornelius Scipio kasvattaa voittojaan kukistamalla Hasdrubalin, joka kuitenkin pääsee pakenemaan ja purjehtii Italiaan veljensä Hannibalin avuksi. Siellä hänen menestymistoiveensa romahtavat: roomalaiset surmaavat hänet Metaurusjoella ja toimittavat hänen irti hakatun päänsä järkyttyneelle Hannibalille.
Koska hyökkäyssota on käynyt tutuksi myös meidän aikamme ihmisille, voimme samaistua Hannibalin sodan aikaisten roomalaisten tuntoihin. Sodan ongelmatiikka on inhimilliseltä kannalta loppujen lopuksi varsin samanlaista.