Liviuksen toisen puunilaissodan kuvauksen kymmenes ja viimeinen kirja on roomalaisten ja ennen kaikkea heidän ylipäällikkönsä Publius Scipio Africanuksen suurta voittokulkua. Samaan aikaan, kun Hannibal palaa pettyneenä takaisin Karthagoon varautuakseen viimeiseen suureen taisteluun, hänen Pohjois-Italiaan suurin toivein ehtinyt veljensä Magon häviää roomalaisille, loukkaantuu kuolettavasti ja menehtyy matkalla kotiin. Scipiota sen sijaan ei pysäytä mikään. Hän voittaa karthagolaisiin liittyneen kuningas Syfaksin ja ylipäällikkö Hasdrubal Giskon yhdistyneet joukot, ottaa haltuunsa Karthagon lähellä olevia kaupunkeja ja mittailee jo mielessään Karthagon muurien vahvuutta. Hannibal tajuaa, että Karthagon ainoa pelastus on saada aikaan rauha roomalaisten kanssa. Karthagolaiset yrittävät rauhananojien välityksellä ja ylipäälliköiden välisin neuvotteluin vakuuttaa rauhantahtoaan, mutta Scipion sanelemat ehdot ovat heille liian kovat. Niin ryhdytään viimeiseen, ratkaisevaan, ns. Zaman taisteluun. Se päättyy Scipion voittoon. Hannibalin yli kuusitoistavuotinen, paljon molemminpuolisia menetyksiä ja kärsimyksiä aiheuttanut sota on ohi.
Livius tarjoaa lukijoilleen myös ripauksen romantiikkaa Scipion ystävän ja taistelutoverin, numidialaisen Masinissan traagisen rakkaustarinan myötä. Roomassa taas iloitaan ja riemuitaan kaupungin juhliessa Scipio Africanuksen ennennäkemättömän komeaa triumfia.