"Kaikki voi alkaa yhdestä tervehdyksestä.
Huurteisessa ulko-ovessa lukee HEI, pihalla olevan lumiukon vatsan päällä MOI. Eelis lähtee seuraamaan lumeen jääneitä jalanjälkiä ja tapaa kerrostalon uuden asukkaan, Taimin. Tavallinen päivä muuttuu vauhdikkaaksi seikkailuksi, eikä kommelluksiltakaan vältytä.
Antin suunnitelmat puolestaan menevät uusiksi, kun kauan odotettu elokuvareissu ei onnistukaan. Päivä tuntuu jo menneen pilalle, mutta kotiin palatessa vastassa onkin uusi tuttavuus.
Kun naapuruston lapset tutustuvat toisiinsa, yhteiset hetket muuttuvat pieniksi arjen seikkailuiksi. Kaikki ei suju aina suunnitelmien mukaan, ja välillä aikuisten käytös ihmetyttää.
Kirjan helppolukuiset tarinat kertovat ystävystymisestä, arjen kommelluksista ja lasten omasta tavasta nähdä ja ihmetellä maailmaa. Helposti hahmotettava teksti, selkeät kuvat ja sympaattiset hahmot takaavat, että lapsi jaksaa viihtyä tekstin parissa. Selkeä jäsentely auttaa tekstin ymmärtämisessä, minkä ansiosta myös vähemmän harjaantuneet lukijat voivat kokea onnistumisen tunteita nopeasti. "