Pääsisältö

Hämäläinen, Tapani

Heinäseiväsvalssi — Novelleja

Heinäseiväsvalssi

Novelleja

Hinta nyt25,00 €
(22,03 € alv 0 %)

Kuvaus

Useimmat kirjani tarinat pohjautuvat omiin muistoihini fiktiivisesti väritettynä sekä kuvitteellisilla henkilökuvauksilla höystettynä. Tarinat on sijoitettu mielikuvitteelliseen Teravojan kylään. Eletään 60 - 70-luvun vaihdetta. Kertomukset voisivat sijoittua omine persoonineen ja heidän intohimoineenkin mihin tahansa tuon ajan tuhansista maalaiskylistä. Heinät pantiin seipäille, lehmät ammuivat niityillä, koirat haukkuivat ohikulkijoita ja hevonenkin oli vielä arvossaan. Joskin Valmetit, Nuffeltit ja Taavetit olivat jo ohittaneet tuon ikiaikaisen työjuhdan. Olipa jossakin talossa klukluttava kalkkunakin. Isännät kävivät hirvimetsällä muistellen nuotiolla sota-aikoja ja nuoriso kävi lavatansseissa. Yhteisöllisyys leimasi tuolloin maaseutua. Autettiin naapuria vaikkapa heinätöissä, perunapelloilla. Maaseutu oli minulle kaikkinensa hyvin muistorikas kasvuympäristö niin hyvässä, kuin pahassakin. Viiden ensimmäisen tarinan päähenkilöitä ovat Savolaisten perheen sisarukset Teija ja Tapio, sekä heidän ystävänsä Maija. Tapio on salaa ihaillut Maijaa kansakouluajoista lähtien. Ihastus ja syvä ystävyys vaihtuu heinäkuun helteillä rakastumiseen pari vuotta vanhempaan Maijaan. Tunne on molemmin puolinen. Aivan erillisiä tarinoita ovat "Hyviä hirvikoiria ei ole liikaa", sekä "Onnekas kalkkuna". Jäkimmäinen hyvinkin kuvitteelinen, vai onko sittenkään.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Heinäseiväsvalssi — Novelleja
Tekijät
Hämäläinen, Tapani (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528066026
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
20.7.2022

Kust. tuotetunnus
21674727
Kustantaja
BoD - Books on Demand
Painos
2022
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
suomi
Sivumäärä
110
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Historiallinen
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
Maalaistarinoita, Maalaiskylän elämää, maalaisromantiikkaa, Heinäpellolla ja sen laidalla, lavatanssit