Ihmissusi on maailman vanhimpia tarinoita. Sudeksi muuttuva ihminen mainitaan jo maailmanhistorian ensimmäisessä tunnetussa eepoksessa, Gilgameshissa. Se on myös monille tuttu hahmo lapsuuden saduista. Irvistelevä karvakuono väijyy niin Punahilkkaa kuin Kolmea pientä porsastakin.
Ihmissusi hiiviskelee kahden maailman rajalla. Se on suden ja ihmisen välissä, luonnon ja kulttuurin välissä. Siinä yhdistyvät kahden olennon lisäksi kaksi maailmaa, kaksi todellisuutta, jotka ovat toisilleen ristiriitaisia.
Lauri Latun matkassa seurataan ihmissuden jälkiä esihistoriasta nykypäivään ja maailmasta toiseen – liikkuupa se sitten suden, ihmisen tai niiden yhdistelmän muodossa. Silloin tällöin harhaillaan myös kiehtoville sivupoluille.