Runotrilogian itsenäinen kolmas osa Ja linnaksi lumi murtaa jään, jatkaa Kemin tarinaa vuosina 1970-1989. Kemi täyttää 120 vuotta.
Taaksepäin tarkasteltuna aika ei ole paljon muuttunut, vaikka kaikki on muuttunut. Suomalaisia houkutellaan vierastyöläisiksi muualle rakentamaan hyvinvointia. Yleisradiossa puhaltaa ristiveto ja maailmassa käydään sotia, kapinoidaan ja kahakoidaan, maanjäristykset tuhoavat maita ja ihmisiä.
Suomen tavoitteena on rauhan rakentaminen ja selkkauksista pidättäytyminen. Kansainvälistymiselle avataan ovia, jotkut vapaus ja halpa viina villitsevät niin, että naapurimaan putkat tulevat tutuiksi ja kotiin palataan päät ajeltuina.
Kemiin saadaan liikennevalot, kulttuurikeskus rakennetaan, kilpailuja järjestetään ja lohisoppaa syödään. Kemiläiset ovat yksilöitä ja toimijoita. Jokainen päivä, jokainen askare, ilo ja suru on liitettävissä yhteiseen kokonaisuuteen. Jossakin kaupunginosassa vesi haetaan vesipostista, mutta kehitys kehittyy.
Kirjailijan tehtävänä on historian sanoittaminen, yksilön kiinnittäminen paikkaan ja aikaan. Kemi elää ihmisissään ja ihmisistään silloinkin, kun aika on heidät jättänyt. Menneet eletyt hetket tulevat tutuiksi ja muuttuvat todeksi.