Siitä lähtien, kun Mika löysi pikkuvaimonsa,
yksinäisyys oli ollut likaviemäri, jonne surkeat sinkut
vajosivat yhä syvemmälle ja haisivat siellä, kunnes
ne unohdettiin. Kunnes niistä tuli rottien ruokaa ja
ne löytyivät kuukausien kuluttua mädäntyneinä ja
kaluttuina. Pariskunnat seisoivat viemärikuilujen
reunoilla ja ihmettelivät, keitä olivat nuo kuiluun
pudonneet, olivatko he kenties joskus tunteneet niitä.
Jallunväriset yöt on kertomus itsetunnosta, joka
voi vajota likaviemärin pohjalle. Hämeenlinnan
baareissa notkutuista öistä, sohvan väliin piilotetusta
jallupullosta ja hahmosta, josta haluaa pitää hampaat
irvessä kiinni, jottei todellisuus veisi mukanaan ja
upottaisi.