Pääsisältö
Pajunen, Jussi

Järvenpää ja rautatie

Järvenpää ja rautatie

Hinta nyt62,00 €
(54,63 € alv 0 %)

Kuvaus

Järvenpää ja rautatie on Jussi Pajusen esikoiskirja, joka kertoo Järvenpään paikallishistoriaa oivallisella tavalla. Vuoden 1857 päätös rautatien rakentamisesta merkitsi Träskändalle paljon. Se toi sinne työtä, asutusta ja mahdollisti alueen kehityksen alkamisen. Aseman ympäristön uusi keskus kasvoi kylästä vilkkaaksi taajamaksi ja lopulta kaupungiksi. Kirja kuvaa tätä matkaa, joukkoliikenteen kehitystä ja rautateiden arkea ja osin myös juhlaa. Aseman kioskeilla ja lipunmyynnissä oli vilkasta, tavaraa kuljetettiin junalla. Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla tätä kaikkea, eikä unohda myöskään paikallisen nähtävyyden eli Peikkometsän vetureita. Pajunen on loihtinut hyvän aineksista maukkaan kirjan, jota on mielenkiintoista lukea, vaikkei Sibeliuksen kotipitäjä muuten tuttu olisikaan. Mutta kirjan myötä pääset myös kulttuurin juurille, ja tietämään miksi Kyrölästä tuli Ainola, tai mitä tapahtui Ristinummella, Haarajoelle tai vaikkapa Purolassa.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Tulossa 11.11.2026

Nimeke
Järvenpää ja rautatie
Tekijät
Pajunen, Jussi (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789526922287
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
11.11.2026

Kustantaja
Matkamedia Pyrhönen
Painos
1. painos, 2026
Julkaisuvuosi
2026
Kieli
suomi
Sivumäärä
182
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Kirjastoluokka
69.6 Liikenne
Avainsanat
Järvenpää, rautatie, rautatieasemat, junaliikenne, paikallishistoria, päärata, oikorata
Virhevastuu
Lakisääteinen virhevastuu