”Me kuulumme pohjoismaihin. Meidän historiamme, valtiollinen, taloudellinen ja yhteiskunnallinen järjestyksemme on pohjoismaista, lähinnä ruotsalaista. Me tahdomme päästä vaikeuksistamme säilyttäen vapautemme. Sen tähden olemme kääntyneet avunpyynnöllämme länteen. Emme halua kääntyä itään.”
Näin kirjoitti presidentti Paasikivi Yhdysvaltain lähettiläälle kaksi vuotta ennen yya-sopimusta. Toiminnallaan ja lausunnoillaan Paasikivi vastusti suomettumista paljon ennen kuin siitä tuli maan tapa. Näin toimi myös Suomen sotilastiedustelu, joka aloitti yhteistyön Yhdysvaltain tiedustelun kanssa jo 1950-luvun puolivälissä.
Vuonna 1959 Kreml lähetti Suomelle nootin, joka varmisti Urho Kekkosen vaalivoiton. Nootista jäi mainehaitta, joka hämmensi pitkään lännen käsitystä Suomesta ja Kekkosesta. Myöhemmin puolustusvoimain komentaja Lauri Sutela taituroi valtuuksiensa äärirajoilla estääkseen Kekkosta tekemästä Suomelle epäedullisia yhteistyösopimuksia Neuvostoliiton sotilasjohdon kanssa.
Vasta presidentti Koiviston Pax-tulkinnan myötä Suomi ilmoitti Neuvostoliitolle aikovansa ”pitää yllä tarpeen vaatimaa puolustuskykyä”. Nämä viisi
sanaa avasivat aivan uusia mahdollisuuksia Suomen puolustuksen tulevaisuuden kehitystyölle.
Turvallisuuspolitiikan asiantuntijan, VTT Jukka Tarkan uusi teos paneutuu suomettumisen historiaan, sen torjuntavoittoihin ja vaarallisiin pohjakosketuksiin. Tarkka kuvaa terävästi ja elävästi, kuinka Suomi sotien jälkeen rakensi muutamassa vuosikymmenessä eurooppalaisen identiteetin, toimivan hyvinvointivaltion ja Nato-kumppanuuteen tukeutuvan puolustusdoktriinin. Miltei huomaamatta Suomi liukui Kremlin johdon tavoittamattomiin.