Suomi oli Ruotsin itäinen maakunta aina vuoteen 1809, jolloin maa liitettiin hävityn sodan jälkeen Venäjän keisarikuntaan autonomisena maana. Ruotsin osana Suomi alkoi olla kiinnostava alue kuningas Kustaa Vaasan aikana 1500-luvulla. Kuninkaan valta vahvistui ja seuraavat kuninkaat aloittivat valtakunnan laajentamisen suurvallaksi uusilla sodilla. Sotiin tarvittiin runsaasti sotilaita ja itäinen maakuntakaan ei voinut välttyä sotaväenotoilta. Kirja paneutuu muutamaan sukulinjaan, joiden esivanhemmat siirtyivät asumaan ja viljelemään maata Hämeen pohjoisiin pitäjiin, jotka vielä 1500-luvulle asti olivat olleet lähes asumattomia erämaita. Aiemmin aluetta hallitsivat liikkuvan elämänmuodon lappalaiset, jotka joutuivat siirtymään pohjoisemmaksi hämäläisten ja savolaisten pysyvän asutuksen tieltä. Kustaa Vaasa julisti 1542 kaikki erämaat kruunun maiksi ja osittain jopa pakolla suostutteli uudisasukkaita muuttamaan pohjoiseen Hämeeseen veromaksajiksi. Kirjan sukulinjat on selvitetty näistä ajoista aina nykypäivään asti. Pohjoinen Häme oli valtasuomen köyhää reuna-aluetta, matkustelu vähäistä ja sukujen välillä syntyi liittoja monella tasolla ja monena aikana.