Pääsisältö
Haratishvili, Nino

Kahdeksas elämä (Brilkalle) — Osa 2

Kahdeksas elämä (Brilkalle)

Osa 2

Hinta nyt30,00 €
(26,43 € alv 0 %)

Kuvaus

Kuusi rakkaustarinaa. Yksi vallankumous. Vuosisadan tarina.

Jašin perhe on vaurastunut herkullisen, huolella varjellun, sukupolvelta toiselle siirtyvän salaisen suklaareseptin avulla itsenäisessä Georgiassa, aikaan ennen Neuvostoliiton nousua. Stalinin vuodet ovat rankkoja perheelle, jonka yhteen tyttäreen NKVD:n johtaja Laurent Berija iskee silmänsä.

Kun toisen maailmansodan taistelut vaimenevat, maailman ylle laskeutuu kylmän sodan aika. Uuden alun koittaessa menestyksekkään sotilasuran tehnyt Kostja Jaši haluaa ottaa vastuun tyttärensä Elenen kasvattamisesta ja rakennuttaa ”Vihreän talon”, josta sittemmin tulee myös hänen lastenlastensa koti. Omapäinen Elene ei kuitenkaan suostu tanssimaan isänsä pillin mukaan vaan koettelee vanhempiensa sietokykyä kerran toisensa jälkeen.

Maanpakoon joutuneesta Kostjan Kitty-siskosta on tullut maailmankuulu ja ihailtu muusikko, joka ajautuu Prahassa itäisen Euroopan kuohunnan keskipisteeseen. Menneisyyden muistot eivät ole jättäneet Kittyä rauhaan, ja syvältä sisimmästä nousee vastustamaton halu päästä takaisin kotiin Georgiaan.

Nino Haratishvilin eeppisen romaanin toisessa osassa historian tuulten huminointi jatkuu, valtioiden johtajat vaihtuvat, ja uudet sukupolvet tuovat mukanaan uudenlaisia haaveita ja toiveita. Matriarkkana Jašin perheen Vihreässä talossa häärii Kostjan täti Stasia, joka alkaa avata suvun vaiheita lapsenlapsenlapselleen Nizalle, joka puolestaan kertoo tarinaa edelleen sisarentyttärelleen Brilkalle. 1900-luvun alusta päädytään uudelle vuosituhannelle, ja vaikka moni asia on muuttunut, salainen suklaaresepti ei ole menettänyt lumoaan.

Kahdeksas elämä on paljon enemmän kuin sukutarina: se on oodi, valitusvirsi ja muistomerkki - kansalle, ihmisille, historialle ja tulevaisuudelle. Kirja julkaistaan suomeksi kahdessa osassa, joista tämä on toinen. Romaanin ovat suomentaneet Raija Nylander ja Anne Kilpi.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Kahdeksas elämä (Brilkalle) — Osa 2
Alkuteos
Das achte Leben (Für Brilka)
Tekijät
Haratishvili, Nino (Kirjoittaja)
Nylander, Raija (Kääntäjä)
Kilpi, Anne (Kääntäjä)
Tuotetunnus
9789523645493
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
17.4.2025

Alkuteos
Das achte Leben (Für Brilka)
Kustantaja
Aula & Co
Painos
2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
776
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Historiallinen
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
Georgia, Neuvostoliitto, historialliset romaanit, kaunokirjallisuus, sukuromaanit
Genre
historia