Kansan henkinen kehitys tarkastelee uskonnon ja kansalaisyhteiskunnan suhdetta 1900-luvun alun Suomessa työläisaktiivi ja spiritualisti Jaakko Jalmari Jalo-Kiven (1878-1937) varhaisen kansalaistoiminnan kautta. istoriantutkimuksessa lähes unohdettu Jalo-Kivi oli tarmokas ja aikanaan jopa jonkinlaista, lähinnä tosin kielteistä mainetta kerännyt vaikuttaja.
Jalo-Kivi aloitti kansalaisaktivisminsa sosialidemokraattisen liikkeen riveissä. Suurlakkovuonna 1905 hänet kuitenkin syrjäytettiin
luottamustehtävistään ilmiantajaksi leimattuna, minkä jälkeen hän kääntyi työväenliikkeen valtavirtaa vastaan. Ensin hän liittyi
teosofista ihannesosialismia kannattaneisiin ”elämäläisiin”, joiden parista hän siirtyi oikeistonationalistisen Suomalaisen puolueen
työläisverkostoihin. Jalo-Kiven varhaiset poliittis-yhteiskunnalliset pyrkimykset kariutuivat tavalla tai toisella 1910-luvun taitteeseen mennessä. Tämän jälkeen hän keskitti voimansa uskonnolliseen aktivismiin pyrkien rakentamaan Suomeen järjestäytyneen spiritualistisen kansalaisliikkeen, mutta myös tämä kunnianhimoinen hanke kuihtui jo ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Teos kuvaa ja analysoi Jalo-Kiven monipuolista ja -vaiheista aktivismia henkilölähtöisen mikrohistorian keinoin. Syventymällä
huonomaineisen Jalo-Kiven epäonnistuneisiin hankkeisiin teos avaa uuden näkökulman suomalaisen kansalaisyhteiskunnan
varhaisvaiheisiin ja erityisesti uskonnon monitahoisiin merkityksiin työväestön kansalaistoiminnassa.