Pääsisältö
Jylhä-Vuorio, Heikki

Keramiikan materiaalit

Keramiikan materiaalit

Hinta nyt65,00 €
(57,27 € alv 0 %)

Kuvaus

Keramiikan materiaalit on asiaansa syvällisesti perehtyneen kirjoittajan perusteellinen, Suomessa ainutlaatuinen teos keramiikan valmistuksessa käytettävistä raaka-aineista ja materiaaleista. Kirjassa selvitetään savien sekä lasite- ja väriaineiden kemiallisia ja fysikaalisia ominaisuuksia sekä niiden käyttäytymistä valmistusprosessissa. Teos on paitsi oppikirja, myös keramiikan tekijän hyödyllinen käsikirja ja alansa klassikko, jota on käytetty lähteenä lukemattomissa julkaisuissa ja opinnäytteissä.

Tekijä TaM Heikki Jylhä-Vuorio on toiminut Savonia AMK:ssa opettajana, tutkijana, yliopettajana ja kulttuurialan koulutus- ja kehittämispäällikkönä. Vuosina 2001 - 2005 hän oli kutsuttuna dekaanina ja professorina Finlandia Universityssä USA:ssa. Jylhä-Vuorio toimi valtakunnallisen Taitoliiton puheenjohtajana v. 2013-2020.

Keramiikan Materiaalit -kirjan ensipainos ilmestyi Valtion painatuskeskuksen (VAPK, myöhemmin Edita) kustantamana vuonna 1992, toinen painos ilmestyi vuonna 1994. Kirjan kolmas ja neljäs painos ilmestyivät uudistettuna laitoksena vuosina 2002 ja 2003 Kuopion Muotoiluakatemian kustantamassa Taitemia -julkaisusarjassa.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Keramiikan materiaalit
Tekijät
Jylhä-Vuorio, Heikki (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789529442522
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja

Kustantaja
Jylhä-Vuorio Heikki
Painos
2020
Julkaisuvuosi
2020
Kieli
suomi
Sivumäärä
304
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Käsityöt ja askartelu
Kirjastoluokka
76.3 Lasitaide. Keramiikkataide
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
keramiikka, teknologia, raaka-aineet, keraamiset materiaalit, valmistus, työsuojelu, vaaralliset aineet
Avainsanat
keramiikka, materiaalit, keraamiset materiaalit, savi, lasitus, poltto