Pääsisältö
Aalto, Maria

Kirjeitä murhakartanosta

Kirjeitä murhakartanosta

Hinta nyt27,00 €
(23,79 € alv 0 %)

Kuvaus

Unelmien kesä idyllisessä kartanossa muuttuu painajaiseksi, kun yrttitarhasta löytyy ruumis.

Kartanon ovet kätkevät taakseen salaisuuksia, joita määrätietoinen Aleksandra ”Aku” Lagerlund ei malta olla penkomatta ja jakamatta kirjeissä ystävälleen. Kartanossa tapahtunut murha herättää Akun etsivänvaistot, eikä hän halua jättää tutkintaa yksin poliisille.

Akua potkaisee onni, kun hänet pestataan komeaan Kraanin kartanoon kesäksi töihin. Kesävieraiden joukossa on kulttuurin kermaa, ja oppaana Aku pääsee kertomaan kartanon salien taideaarteista. Kartanon omistajan rouva Grahnin silmäterä on kartanon kaunis puutarha omenapuineen ja erityisesti sen yrttimaa. Täydellistä idylliä häiritsee vain nurkilla pyörivä pärinäpoika.

Pian käy ilmi, ettei kartanossa kaikki olekaan kohdallaan. Salme-palvelijan öiset kohtaukset saavat jopa rempseän Akun varpailleen. Lavatanssien, iltatorien ja puutarhajuhlan sävyttämään huolettomaan kesään tulee synkkiä sävyjä, kun yrttitarhasta löytyy ruumis. Murhaa saapuu selvittämään itseriittoinen komisario Kari Holma Helsingistä. Aku haluaa olla mukana tutkinnassa, mutta onko se viisasta, kun kylästä löytyy pian toinenkin ruumis?

Kirjeitä murhakartanosta vie suomifilmeistä tuttuihin tunnelmiin liehuvien helmojen, rock'n rollin ja rasvalettien aikakauteen.

”Kirjeitä murhakartanosta on cozy crime -esikoinen, joka toi ihanasti mieleeni Eeva Tenhusen Mustat kalat -klassikon. [...] olen varma, että haluan lukea seuraavankin osan. Toivottavasti nimimerkillä vaikuttava 'sanojen ammattilainen' kirjoittaa sitä jo.” - Mari Paalosalo-Jussinmäki

Maria Aalto on elämässään uusille poluille lähtenyt sanojen ammattilainen. Hän kaipaa maailmaa, jossa oli sivistystä, sokerikakkuja ja salaisuuksia. Kirjeitä murhakartanosta aloittaa nostalgisen Aku Lagerlund ­sarjan, jossa seurataan nuoren naisen kasvua rikollisen mielen asiantuntijaksi.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Kirjeitä murhakartanosta
Tekijät
Aalto, Maria (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528502487
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
1.7.2025

Kustantaja
Docendo
Sarja
Aku Lagerlund tutkii 1
Painos
1. painos, 2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
413
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
kartanot, kesä, löydöt, murha, naiset, opiskelijat, puutarhat, ruumiit, salaisuudet, salapoliisit