Pääsisältö
Holopainen, Rami

Kolmetoista

Kolmetoista

Hinta nyt31,00 €
(27,31 € alv 0 %)

Kuvaus

Vuosisadan keikka – vai vielä isompi?

Visa Taaksola on älykäs nuori mies, jolla olisi ollut eväitä vaikka talousvaikuttajaksi tai johonkin merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan.

Elämän polku ja sen tienhaarojen valinnat johtivat hänet kuitenkin jo nuorena miehenä pohtimaan, mikä olisi lyhin tie onneen – siis rikastumiseen.

Alkoi Projekti 13:n pari vuotta kestävä suunnittelu, Deadlineksi oli merkitty 13.3.2013, jolloin Helsinkiä ja koko pääkaupunkiseutua tulisi ravistelemaan massiivinen ryöstösarja – yli sataan kohteeseen iskettäisiin yhtä aikaa.

Kellon ollessa 13.13 helvetti repesi. Taaksolan masinoima organisaatio teki työtä täsmälleen käsikirjoituksen mukaan. Rahaa, kultaa ja koruja siirtyi kymmenen miljoonan euron minuuttivauhdilla uusille varallisuuden haltijoille.

Vaikka poliisivoimat oli lyöty ensimmäisessä erässä 6-0, niin peli jatkui ja pian eräässä Kalliossa sijaitsevassa asunnossa olivat jälleen vastakkain maalivahti ja hyökkääjä. Juniorivuosien uusinnassa oli kuitenkin nyt panoksena isompi asia kuin maali tai torjunta.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Kolmetoista
Tekijät
Holopainen, Rami (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528811602
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
30.11.2025

Kustantaja
Holarion Oy
Painos
2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
329
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Kaunokirjallisuus
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Genre
jännitys