Pääsisältö
Haapaniemi, Henna

Korvenkulkijan villaneuleita

Korvenkulkijan villaneuleita

Hinta nyt30,00 €
(26,43 € alv 0 %)

Kuvaus

Korvenkulkijan villaneuleet ovat syntyneet luonnosta, eläimistä, ruskasta, kirpeän pakkaspäivän pastellinsävyisistä

maisemista ja nuotion räiskeestä maustettuna ripauksella taruja ja mytologiaa.

Henna Haapaniemi viihtyy metsässä ja eläinten parissa. Hän löytyy usein kameran kanssa yötaivaan alta revontulia ja tähtiä kuvaamasta tai uppoutuneena kirjan sivujen kautta jonnekin ihan toiseen maailmaan, paitsi silloin kun tarinat ja kuvat haluavat purkautua silmukoina villaiseen neulepintaan. Silloin syntyy neuleohjeita Varjelum-nimen alle. Niistä on tämä kirja

tehty.

Kirjassa on ohjeet 24 neulemalliin, mm. Maan korvessa kulkevi -puseroon ja Hukan Hetki -sukkiin. Villapaitamalleja on koko perheelle taaperosta alkaen, aikuisten malleissa koot jatkuvat myös isommille käyttäjille. Sukkaohjeissa on kaksi varrenleveyttä. Ohjeista löytävät omansa niin vasta-alkajat kuin kokeneet konkaritkin.

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Korvenkulkijan villaneuleita
Tekijät
Haapaniemi, Henna (Kirjoittaja)
Suvanto, Tiina (Valokuvaaja)
Haapaniemi, Riitta (Valokuvaaja)
Haapaniemi, Henna (Valokuvaaja)
Tuotetunnus
9789523739949
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
3.1.2025

Kustantaja
Readme.fi
Painos
3. painos, 2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
239
Tuoteryhmät
Kaikki tuotteet
Tietokirjallisuus
Käsityöt ja askartelu
Neulonta
Kirjastoluokka
65.43 Neulonta
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
käsityöt, neuletyöt, neulonta, kirjoneuleet, villapaidat, sukat
Avainsanat
käsityöt, neuletyöt, neulonta, kirjoneuleet, villapaidat, sukat