Kaarlo Bergbomin (1843–1906) elämäkerran kolmas ja viimeinen osa Kriisit ja kaipuu kattaa vuodet 1888–1906. Näihin vuosiin osuvat niin Suomalaisen Teatterin suuret voitot, suomalaisuusliikkeen muuttuva poliittinen asema ja sukupolvikonfliktit kuin näyttelijöiden ja johdon kiista teatterin työtavoista, sekä Kaarlon henkilökohtaisen elämän menetykset.
Kattavaan lähdetyöskentelyyn perustuva teos tarjoaa raikkaat näkökulmat niin Minna Canthin Kovan onnen lapset -näytelmän syntyprosessiin ja esityskieltoon kuin Sylvin antamiseen Ruotsalaiselle Teatterille sekä yleisemmin Minnan ja Kaarlon suhteisiin. Repivään kiistaan Gustaf von Numersin Elinan surman esitysoikeuksista saadaan tärkeää uutta valoa. Ida Aalbergin kunnianhimoiset suunnitelmat olivat yhtä arvaamattomia kuin ennenkin, mutta nyt hänen elämäänsä vaikuttivat myös aviomiehet, fennomaaninen asianajaja Lauri Kivekäs ja Venäjän hallinnossa palvellut paroni Alexander von Uexküll-Gyllenband.
Seuraajan kasvattaminen teatterinjohtajalle ei onnistunut teatterin sisältä, mikä nähdään Niilo Salan ja Jalmari Finnen, Kaarlolle läheisten miesten kohtaloista. Haparoiden aloittaneesta Bergbomien hankkeesta oli kuitenkin 30 vuodessa kasvanut Suomen Kansallisteatteri, johon alkoi kohdistua moninaisia intohimoja, mutta jonka perinnön ja esikuvan varaan koko Suomen teatteritaide alkoi rakentua.
Dosentti, FT Pentti Paavolainen on teatterihistorioitsija, joka on toiminut teatterintutkimuksen professorina Teatterikorkeakoulussa. Elämäkerran aiemmat osat ovat Nuori Bergbom (2014) ja Arkadian arki (2016). Teatterikorkeakoulun julkaisusarja 64