Hyvinvointivaltio, taide, tietokirjallisuus, kansan sana ja journalismi kuuluvat jokapäiväiseen elämäämme kuten paita, hame, housut tai kengät. Silti ne eivät sovi yhteiselämämme kulmakiviksi.
Yksille kulttuuri ja taide ovat turhaa tai ainakin liian kallista luksusta. Toisien mielestä ilman kulttuuria ja taidetta elämä ei ole elämisen arvoinen. Kolmansille riittää se, mitä eteen kannetaan. Tämä dialektinen hankaus on ollut sytykkeenä näiden esseemäisten tarinoiden synnylle.
Robert Musilin suurromaani ”Mies vailla ominaisuuksia” sekä Hermann Brochin romaanitrilogia ”Unissakulkijat” tarjoavat sadan vuoden takaisen näköalapaikan tämän päivän ns. kulttuurikriisin tarkastelemiseen.
Kansan ääni on kuulunut lähinnä lehtien yleisönosastoissa ja henkilökohtaista -palstoilla. Somettaako kansa vihdoin itsensä vallanpitäjien kuulo- ja näköetäisyydelle. Tätä tarkastellaan esseesarjassa ”Kansan sana journalismissa.”
Suomalaisen hyvinvointivaltion rakentaminen on ollut talvi- ja jatkosotaa huomattavasti suurisuuntaisempi, pitkäjänteisempi ja kaikkia suomalaisia hyödyttänyt ja edelleen hyödyttävä ja eteenpäin vievä suurhanke. Se ei kuitenkaan herättänyt yhtä suuria kansallistuntoja talvi- ja jatkosodan tavoin, eikä nostanut ketään kansakunnan kaapin päälle. Miksi näin, siihen vastaa esseesarja ”Kohti hyvinvointivaltiota.”
Suomessa ilmestyy vuosittain noin 7000 kirjanimikettä, joista runsas 80 prosenttia on tietokirjoja. Tiedon partaalla -osio osoittaa, miten monet ennakkoluulottomia näkökulmia avaavat teokset jäävät median pyörittämän julkkispitoisen markkinahälyn varjoon.
Kaikesta tästä huolimatta tai kenties juuri siksi maailma on avoin, kaikki on vielä edessäpäin. Historia ei lopu, tulevaisuus on joka päivä edessämme.