Joensuulaisen Marko Mäkisen runokokoelmassa alkumyytit ja todentunnot sulautuvat toisiinsa monisävyisen kielen kautta. Runot kurottavat kohti toista – ulappaa, jonne kadottua – ja kaiken häilyvyyttä, silmätöntä vuorta. Runoteos rakentaa kokonaan oman kiehtovan maailmansa, jossa menneisyys kietoutuu nykyisyyteen, rakkaus sekä polttaa että lämmittää, ja ihmisen ohikiitävästä hetkestä versoo jotain elävää.
Runous on Marko Mäkiselle tapa lähestyä sitä, mikä jää sanojen taakse – elämän rajapintoja. Häntä kiinnostavat lyriikan eri genret ja mahdollisuudet. Aiemmin hän on laatinut muun muassa ortodoksisen kirkon liturgista runoutta.