Vesa Etelämäen kolmas runokokoelma litot kietoo toisiinsa runouden ja taidegrafiikan lajin, litografian. Teos hakeutuu kalkkikiveen piirretyn kuvan ja paperiin vedostettavan jäljen väliseen katkokseen, potentiaaliseen siirtymisen tilaan.
Runot kysyvät millaisia jälkiä me jätämme elinympäristöömme, jos ruumiimme ovat kuin kalkkikivilaattoja, joihin eletty elämä, kieli ja merkitykset piirtyvät – ja kuinka näissä jäljissä sisäinen ja ulkoinen, henkilökohtainen ja yhteinen, kohtaavat toistuvasti.
Kokoelma sisältää sarjan kielellisiä vedoksia, fragmentaarisia laakapainosäkeitä. Niissä yhdistyvät kivien ja kirjoituksen kerroksellisuus. Murtumakohdat, erot ja yhteydet, orgaanisen ja epäorgaanisen vuorovaikutus ilmaisevat luonnon universaalia mielikuvitusta.