Mitä opimme, kun opimme elämästä? Missä kohtaa elämä voi tulla valmiiksi?
Heli Hulmin (s. 1958) romaani Luopumisharjoituksia kertoo Ellasta, Kristiinasta ja Liljasta, nuoruudenystävistä, jotka elämä on kuljettanut eri suuntiin. Yksi heistä asuu Roomassa, toinen opiskelee saattohoitoa Lontoossa, kolmas on taideterapeuttina Itä-Suomessa.
Monen vuoden tauon jälkeen he kokoontuvat Helsinkiin, jossa yhteinen vanha ystävä, maailmallakin menestynyt valokuvaaja Olavi on järjestämässä elämäntyönäyttelyä. Mutta kuinka sellainen on mahdollista, kun elämä kai kuitenkin on vielä kesken?
Luopumisharjoituksia on tarkkanäköinen romaani elämänkaaresta. Siitä, mitä itse kukin elämässä oppii, ja millä tavalla. Sekä ystävyydestä ja luopumisesta.
Kokeneen kirjoittajan viisaat lauseet ja virkistävät havainnot johdattavat vakavien kysymysten äärelle lempeästi, vaivatta.
Elämä jättää meihin jälkensä. Ja me jätämme jäljen ystäviimme.
Luopumisharjoituksia on kirjoitettu ennen muuta niille lukijoille, joilla on jo omaakin elämänkokemusta. Niille, joille ei lukijoina riitä pelkkä hetken huvi, vaan jotka etsivät kirjoista vastakaikua omille ajatuksilleen - joskus jopa vastauksia kysymyksiinsä.
Elämä on harvemmin kovin helppoa, ja melkein aina se yllättää. Asiat menevät toisin kuin nuorena kuvittelee. Toisaalta nuoruudenkin merkitys muuttuu, kun siihen saa etäisyyttä. Aina ei elämisen hetkellä tajua, mistä kokemuksesta tulee käänteentekevä, mihin aina palaa. Ja kuinka merkittäviä nuoruusvuosien ystävät ovat meistä itse kullekin.
Luopumisharjoituksia on niitä kirjoja, jonka lauseita haluaa alleviivata. Se kestää monta lukukertaa.