Kaukopartiomiehet olivat sotilaista kovimpia. Esimerkkinä voisi mainita ylikersantti Antti Vorhon partio Stalinin kanavalle. Suomalaiset joutuivat olemaan ilman täydennystä liki kuukauden vihollisen keskellä yrittäen selviytyä taistellen ja ruokaa etsien vähillä tarvikkeilla.
Kotimaassa sissejä arvostettiin, ja vihollisten keskuudessa pelättiin. Kaukopartiot olivat vihollisen selustassa oman onnensa seppiä, venäläisten silmissä suoranaisia henkipattoja. Sisseistä luvattiin palkkio, elävänä tai kuolleena. Vangiksi saadusta sissistä palkkio tuli kaksinkertaisena.
Komentopaikoilla miehille järjestettiin koulutusta. Usein se liittyi seuraavan retken suunnitteluun ja toteutukseen. Retken jälkeen odotti kuitenkin sauna viinapulloineen, sitten nukuttiin pois matkan rasitus ja lähdettiin palkintolomalle. Sotien jälkeen monen entisen kaukopartiomiehen oli poistuttava maasta. Mikko Pöllä lähti Venezuelaan myymään pyhäinkuvia, Olavi Alakulppi pakeni Yhdysvaltoihin ja kohosi siellä USA:n armeijan everstiluutnantiksi, ja Paavo Suorannan CIA halusi palkkalistoilleen.
Ylipäällikkö palkitsi 19 sissiä omaa nimeään kantavalla kunniamerkillä - Mannerheim-ristillä.