Milli vetää miehiä puoleensa kuin hunajapurkki mehiläisiä. Ulospäin hän on rohkea ja flirtti, mutta sisimmässään hän kantaa kipeitä haavoja: pettävän exän jäljet ovat saaneet hänet epäilemään omaa arvoaan ja varomaan liikaa sydämensä avaamista. Sen vuoksi hän mieluummin ajattelee miesten olevan kuin sukkia; kunhan niitä muistaa vaihtaa tarpeeksi usein, ne eivät ala haisemaan.
Päivisin Milli tekee töitä Ilokoti-nimisessä palvelutalossa, jossa arki on usein raskasta - ja välillä hulvattoman kaoottista. Erityisesti säädytön Veikko pitää huolen siitä, ettei yksikään päivä ole tylsä, ja toivoo sitkeästi, että “onnellinen loppu” tarkoittaisi jotain aivan muuta kuin mitä palvelutalossa sillä yleensä tarkoitetaan.
Milli rakastaa maalaamista ja haaveilee elämästä, jossa taide olisi muutakin kuin harrastus, mutta usko omaan unelmaan horjuu. Kaikki alkaa kuitenkin muuttua, kun hänen elämäänsä astuu rakkaus, joka ei vähättele, vaan rohkaisee - ja auttaa häntä näkemään, että unelmat voivat olla totta.
Hänen rinnallaan kulkevat ystävät Sari ja Katri, joiden kanssa jaetaan sekä villit hetket että elämän kipeimmätkin totuudet.
Tämä on lämmin, rohkea ja humoristinen tarina itsensä löytämisestä, ystävyydestä ja uskalluksesta valita oma polkunsa. Kipeitäkin teemoja käsitellään ronskilla, elämänmakuisella otteella, ja kirja rikkoo tabuja naisen seksuaalisuudesta ja haluista.
Milli ja sydämen paletti avaa Skumppakissat-sarjan - kertomuksen naisista, jotka uskaltavat kohottaa maljan elämälle, myös silloin, kun kuplat kuohuvat yli.