Aristoteles toteaa Runousopissaan, että jäljittely on ihmiselle luontaista lapsesta pitäen: asiat opitaan jäljittelemällä ja lisäksi ihmiset nauttivat jäljittelyistä. Musiikin jäljittelykykyä pohdittiin syvällisesti antiikin Kreikassa ja uudelleen 1500-luvun alkupuolelta valistuksen vuosisadan loppuun. Miksi kysymys oli niin kimurantti?
Aristoteles mietti, tähtääkö musiikki johonkin hyveeseen: voiko musiikki muovata ihmisen luonteen tietynlaiseksi? Descartes puolestaan pohti, voiko musiikki jäljitellä elonhenkien liikkeitä, jotka vaikuttavat mielialaan, affekteihin, tahtotiloihin ja käyttäytymiseen.
Entä miten musiikin vaikutus välittyy kuulijalle?
Uudessa kirjassaan FT Elina Packalén johdattaa lukijan kiehtovalle aikamatkalle musiikin ja ajattelun historiaan!