Lentokone oli uutta ja mielenkiintoista tekniikkaa 1930-luvulle tultaessa, kun katetulla ohjaamolla ja runsaalla avioniikalla varustetut yksitasoiset ilma-alukset näkivät päivänvalon. Sodan aikana niiden valmistaminen ja korjaaminen oli pienelle Suomelle elinehto.
Vaikka uusi tekniikka on aina kiinnostanut nuoria insinöörejä, Valtion Lentokonetehdas tarvitsi sodan aikana kaikki kynnelle kykenevät diplomi-insinöörit ja insinöörit, joita etsittiin muualta teollisuudesta ja jopa rintamalta. Siitä huolimatta osaavia suunnittelijoita ja myös osaavia käsiä oli jatkuvasti liian vähän.
Kaikki muuttui, kun sota loppui. Valtion Lentokonetehdas laitettiin sotakorvaustuotteiden, joihin ei ilma-aluksia kuulunut, valmistajaksi. Yksin vuonna 1945 lentokonetehtaalta lähti 16 diplomi-insinööriä ja vain kolme saatiin tilalle. Kaikkiaan Lentokonetehtaalta lähteneistä diplomi-insinööreistä tuli 13 professoria Teknilliseen Korkeakouluun.
Tässä kirjassa selvitetään, mitä ennen sotaa ja sodan aikana Valtion Lentokonetehtaalla työskennelleet 73 diplomi-insinööriä ja kaksi tohtoreiksi promovoitua filosofian maisteria saivat lentokonetehtaalla ja sen jälkeen aikaan. Mikä tämän maan sisäisen aivovuodon merkitys oli maamme opetukselle, tutkimukselle ja teollisuudelle?