Runoteos Pronoia on tarina luottamuksen rakentamisesta maailmaa kohtaan. Se kertoo ihmisen henkisistä voimavaroista, uuden etsimisestä ja tuntemattomaan nojaamisesta. Tärkeään rooliin nousevat luontokokemukset, inhimillinen kulttuuri ja halu pyrkiä kohti hyvyyttä. Visuaalisuudella on teoksessa oma, kiinnostava osansa: selittämätön sininen suorakulmio kulkee tarinaa kehystäen lukijan mukana.
"Vetelen päivää perässäni /
loputonta, roiskuvaa tulta — //
hetkellistä leikkiä, juoksen //
elämänvärissä, sinäkinloistossa /
rekikoirien vuoripolkua nousevassa / virrassa //
olen perikadon poikasia — //
tähdet kimmeltävät tuhkasateessa /
en tunne reittiä, tunnen maan /
sama maa johon kompastun /
nostaa minut ylös"