Pääsisältö
Liemaa, Toni

Sadonkorjuu

Sadonkorjuu

Hinta nyt32,00 €
(28,19 € alv 0 %)

Kuvaus

Toni Liemaan neljäs jännityskirja nivoo huumemaailman armottomuuden, menneisyyden haamujen ja koston kierteen yhteen tarinassa, jossa kaikilla on paljon menetettävää.

Kun Tuomas Salomäki päätti muuttaa maalle ryhtyäkseen mansikanviljelijäksi, oli hänellä mielessään työntäyteiset mutta rauhalliset päivät luonnon keskellä. Ainakaan hänen ajatuksissaan ei ollut käynyt kertaakaan mahdollisuus, että hänen menneisyytensä saavuttaisi hänet juuri siellä, mullantuoksuisen uuden elämän keskellä. Tavattuaan Evelina Kankaan, viehättävän ja terävä-älyisen yhteistyökumppanin, on Salomäellä yhtäkkiä edessään kaikki ainekset, joita hän on onnelliseen elämään ikinä kuvitellut. Kaikki ei mene kuitenkaan aina suunnitelmien mukaan.

Käytettyään loputtomasti aikaa ja rahaa, Roni Pajukangas onnistuu viimein paikantamaan miehen, jonka uskoo kohdelleen hänen perhettään kaltoin vuosia sitten. Samaan aikaan hänellä on suunnitelmissaan myös toiminnan laajentaminen yhdeksi suurimmaksi huumeiden jakeluorganisaatioksi pääkaupunkiseudulla. Se vaatii kuitenkin vielä Ruotsista saapuvan delegaation hyväksyntää. Tilannetta ei helpota, että Ronin sisko, jolla on oma kanansa kynittävänä veljensä kanssa, päättää myös vihdoin tasata tilit hänen kanssaan.

Heidän kohtaamisensa käynnistää lopulta tapahtumaketjun, jossa ei ole kohta enää varmaa, kuka on kostamassa ja kenelle. Ja tietävätkö he kuitenkaan kaikkea toistensa historiasta...

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Sadonkorjuu
Tekijät
Liemaa, Toni (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789527349151
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
1.4.2022

Kustantaja
Bookcover
Painos
2021
Julkaisuvuosi
2022
Kieli
suomi
Sivumäärä
241
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
Toni Liemaa, Jännitys, jännityskirjallisuus
Genre
jännitys