Pääsisältö
Leskinen, Jukka, Lohiniemi, Leena-Maija

Saimaan valtakunta

Saimaan valtakunta

Hinta nyt30,00 €
(26,43 € alv 0 %)

Kuvaus

Suomi on liittymässä Natoon, ja Venäjä suunnittelee vastatoimenpiteitä Suomen puolustuskyvyn heikentämiseksi. Suomeen lähetetään pieni ryhmä Venäjän hyökkäyssodissa oppinsa saaneita taistelijoita tunnustelemaan häirintämahdollisuuksia. Ensimmäiseksi operaatioksi valitaan huumeiden levittäminen suomalaisiin varuskuntiin.

Terroriryhmän johtaja uskoo voivansa huijata sekä työnantajaansa Wagner-yhtymää että omaa ryhmäänsä. Hän suunnittelee perustavansa Suomeen
Saimaan valtakunta Oy:n, jonka avulla rikastuisi huumebisneksessä kunnolla. Hänelle on luvattu bonukseksi karjalaisen oligarkin omistuksessa olleeseen Hurissalon saaren huvilaan kätketty suuri rahasumma. Huvila on kuitenkin myyty ja remontoitu hotelliksi. Hotelliyrittäjät huomaavat pian joutuneensa kiristyksen kohteiksi ja kiedotuksi osaksi Venäjän turvallisuuspalveluiden keskinäistä valtataistelua.

Saimaan Valtakunta on Saimaalle sijoittuvan dekkarisarjan itsenäinen jatko-osa. Sarjan ensimmäisestä, Rikoksen Vuoksi -kirjasta tutut ystävykset tutkijaupseeri Mikko Miikkulainen ja toimittaja Jane Lintuvaara viettävät kesää Hurissalon vieressä olevassa Puumalan Lintusalossa. Hotellin omistajapariskunta ei näe lopulta muuta mahdollisuutta kuin pyytää apua Mikolta ja Janelta.

Jukka Leskinen on Puolustusvoimissa sotilaspsykologina työskennellyt emeritusprofessori ja Leena-Maija Lohiniemi varhaiskasvatuksen opettaja. Pariskunta veneilee Saimaalla.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Saimaan valtakunta
Tekijät
Leskinen, Jukka (Kirjoittaja)
Lohiniemi, Leena-Maija (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789527584750
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
26.6.2024

Kustantaja
Momentum Kirjat
Sarja
Saimaa 2
Painos
2024
Julkaisuvuosi
2024
Kieli
suomi
Sivumäärä
320
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Genre
jännitys