Pääsisältö

Kauppinen, Matti

Siiskonen

Siiskonen

Hinta nyt25,00 €
(22,03 € alv 0 %)

Kuvaus

Siiskonen on Matti Kauppisen kolmas romaani ja samalla jatkoa hänen toiselle kirjalleen, Salakaadolle. Tässä kirjassa päänvaivaa savolaisen kylän poliiseille tuo sepän kuoleman selvittely, joka vaikuttaa ensi alkuun itsemurhalta, mutta osoittautuukin raa'aksi veriteoksi.

Ratkottavana on myös navetan rakennustyömaalta löytyneen ihmisen pääkallon henkilöllisyyden selvittäminen. Vaihtoehtoja tulee eteen monta, joista jokainen voisi olla se oikea. Oman tarinansa tai lyhyen katsauksen elämäänsä tuo ilmi jo manan majoille menneet henkilötkin. Vaikka ”kallojen” kohtalot ovat olleet synkkiä, on heidän tarinansa kuitenkin kerrottu hauskan humoristisella tavalla.

Löytyneen pääkallon selvittelyn ohella seutukunnalla ihmetellään, että kuka lie veikkausvoitolla äkkirikastunut henkilö?

Siiskonen on romaani, joka tavallaan koostuu monesta novellityylisestä tarinasta, mitkä on nivottu taidokkaasti yhteen, kirjan alusta loppuun kantavaan juoneen.

Määrä

Lukumäärä
Pehmeäkantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Siiskonen
Tekijät
Kauppinen, Matti (Kirjoittaja)
Tuotetunnus
9789528029564
Tuotemuoto
Pehmeäkantinen kirja
Ilmestymispäivä
4.10.2018

Kust. tuotetunnus
11907537
Kustantaja
BoD - Books on Demand
Painos
2018
Julkaisuvuosi
2018
Kieli
suomi
Sivumäärä
276
Tuoteryhmät
Kaunokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Dekkarit ja jännitys
Kirjastoluokka
84.2 Suomenkielinen kertomakirjallisuus
Avainsanat
murha, Savolainen, Poliisi, hauska, Humoristinen