Rabindranath Tagore (1861-1941) oli monipuolinen taiteilija ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1913. Sen myötä hänet opittiin länsimaissa tuntemaan lähinnä uskonnollisena runoilijana. Vielä enemmän hän oli kuitenkin sensuelli laulaja, joka lauloi rakkaudesta ja luonnosta. Taivaallinen ja maallinen rakkaus olivat hänelle myös hyvin lähellä toisiaan - saman asian eri puolia.
Rabindranath Tagoren rakkausrunot ovat kauniita, vapauttavia ja eksoottisia. Maisemat ovat avaria, horisontti on kaukana, joet tulvivat ja tropiikin linnut ja kukat loistavat. Bambutiheikön syli on varjoisa ja ruoho hyväilevän pehmeää. Runoissa on haikeaa kaipausta ja lumoavaa aistillisuutta.
Suomentaja Hannele Pohjanmies on koonnut 130 Tagoren rakkausrunoa eri kokoelmista. Joukossa on sekä aiemmin julkaistuja että uusia suomennoksia, sanastoineen ja selityksineen. Basam Books on aiemmin julkaissut Tagorelta kirjan Gitanjali (2013).