Kesä alkaa katkomalla taipuisia puita.
Tällä kertaa on kyse häilyvyyden asettamisesta hämäläiseen maisemaan, jossa puhuja liikkuu kuivuuden ja kosteuden, rakentamattoman ja rakennetun välissä – usein siis joutomailla, jonne luonto on löytänyt takaisin. Hän on viehättävän sinut itsensä kanssa oleva syrjäilijä, joka siinä sivussa hääriessään ja yrittäessään tarttua tilaan ja aikaan on huumaavan keskellä kaikkea. Hänelle kukin paikka vihjaa ympäröivistä paikoista, myös menneistä ja tulevista. Mutta antaa niiden vuotaa tänne. Se yhdistää niitä ja tarjoaa tilaisuuden pienelle unelmoinnille: esimerkiksi eilisillan inkadokumentti kimaltaa mielessä pitkään. Ja ehkä senkin takia junarunoja on mukana niin monta.