Kristian Blombergin viides runokirja on tekijänsä vuosikymmeniä kestäneen tieteiskirjallisuuteen ja formalistiseen runouteen paneutumisen häikäisevä lopputulos. Teoksesta hehkuu ilo ja nautinto genrekirjallisuuden sanastoa ja topoksia kohtaan, sekä lajin mahdollistama syvä ja palautettu suhde nykyhetken todellisuuteen, jota haaveet ja kuvitelmat tulevaisuudesta jo etukäteen mittaavat ja muovaavat. Blombergin runoissa scifi ei esiinny tarinoina vaan ajatuksellisina tilanteina ja viipyvinä, genrensä ainutlaatuisina tunnelmina, jotka symbolistisen runouden tavoin tuntuvat merkitsevän itsessään enemmän kuin yksikään tarina. Formalistisissa runomuodoissaan sekä kielensä lyyrisellä voimalla Sukupolvialus näyttää, mitä tässä ajassa elävä ja perinteensä tunteva runous voi vaikuttavimmillaan olla. Ja vaikuttavuudesta nimenomaan on kyse: miten elää täällä.
Viimeistään teoksen viimeisen osaston kolmen kosmisen nopeuden taidonnäyte osoittaa, että Sukupolvialus on tämän nuoren vuosikymmenen ihmeellisimpiä runoteoksia.