Kata on päättänyt saada miehensä takaisin. Tarvitaan vain elämänmuutos, sellaisiahan nelikymppisenä kuuluukin tehdä. Hän jättäisi nukkavierun paikallislehden toimituksen ja singahtaisi uuteen ammattiin. Silloin mies muistaisi, miksi oli aikoinaan rakastunut häneen. Unohtaisi Helyn, vaikka tämä oli nuorempi ja kiinnostunut ihan kaikesta, vegaaniruoastakin.
Kriisi palauttaa Katan mieleen toisen alun kaksi vuosikymmentä aikaisemmin. Eletään 1990-luvun loppua, nokialaiset piipittävät tekstiviestejä, Tulliklubilla jyrisee suomimetalli. Nuori Kata tutustuu omalaatuiseen kaveriporukkaan, joka elää puoliksi netissä, puoliksi oikeassa maailmassa. Varhainen sosiaalinen media vetää Katankin taikapiiriinsä, jossa totinen maalaistyttö voi olla mitä vain. Tai niin Kata luulee.
Uutta kohti puskiessaan Kata työntää piinaavat nuoruusmuistot syrjään. Mutta mihin saakka unelma valkoisesta takista kantaa, jos menneisyydestä ei ole oppinut mitään?
Pulmu Kailamon ja Taru Kumara-Moision romaani Tenho kertoo vetovoimista, kateudesta ja etsimisestä. Siitä, miten musiikki tuntuu aina kuuluvan jostain kauempaa.