”Metsään ei aina lähdetä saaliin vuoksi.
Sinne lähdetään, koska on pakko päästä.”
Tervasavun metso kuljettaa lukijan pohjoisen metsiin, soille, jokivarsille ja tuntureille – paikkoihin, joissa pystykorvan haukku kantaa kauas, nokipannukahvi maistuu paremmalta kuin missään muualla ja tervassavu tarttuu vaatteisiin vielä kotimatkallekin.
Kirjan tarinoissa metsästetään lintuja ja jäniksiä, kalastetaan, kerätään hilloja, kuljetaan koirien kanssa ja tehdään retkiä läheltä kotia aina Norjan maisemiin saakka. Saaliin rinnalla kulkevat kuitenkin tärkeämmät asiat: isältä pojalle periytyvä rakkaus luontoon, omien lasten ensimmäiset metsäretket, vanhenevat metsästyskaverit, nuotioiden äärellä kerrotut jutut ja muistot ihmisistä, koirista ja päivistä, joita ei enää saa takaisin.
Luonto ei näyttäydy kirjassa postikorttina. Metsässä palelee, kastuu, eksyy, kiroilee, nauraa ja toisinaan palaa kotiin tyhjin käsin. Silti sinne tekee aina uudestaan mieli.
Tervasavun metso on rosoinen ja lämminhenkinen kertomus eränkäynnistä, perheestä ja pohjoisesta elämänmenosta – siitä, kuinka vuodet kuluvat ja kulkija vanhenee, mutta suopursun tuoksu, metson siipien suhahdus ja tervastulen savu vetävät yhä takaisin metsään.
Sillä lopulta tärkeimpiä eivät ehkä olekaan saadut linnut tai kalat.
Onneksi on muistot.