Herman Liikanen pyrki murtautumaan ulos suomalaisen sääty-yhteiskunnan ahtaista raameista 1800-luvun puolivälissä. Hän innostui Garibaldin vapaustaisteluista ja liittyi tämän vapaaehtoisiin Italiassa vuonna 1861. Toisen kerran hän lähti vapaaehtoisena Tanskan uutta perustuslakia puolustavaan sotaan vuonna 1864, haavoittuen vakavasti. Toipilasaikana Kööpenhaminassa hän tutustui sekä Tanskan että Suomen akateemiseen eliittiin. J. V. Snellmanin alaisuudessa Hypoteekkiyhtdistyksessä hän pääsi suomalaisuusliikkeen ytimeen. Hänen kirjeenvaihtonsa kuvaa Suomen kehitystä aina ensimmäiseen maailmansotaan saakka, jolloin hänet nostettiin uuden sukupolven esikuvaksi.
Herman Liikasen elämäkerta avaa suomalaisuusliikkeen historiallista kontekstia yhden tapahtumien keskellä olleen henkilön näkökulmasta lähes sadan vuoden ajalta. Liikasen vapaustaistelu suomalaisuusliikkeessä oli kamppailua tasa-arvon puolesta sääty-yhteiskunnassa ja kansallisen itsemääräämisoikeuden puolesta suuriruhtinaskunnassa erilaisten Venäjän keisarien alaisuudessa. Hänen kriittinen suhtautumisensa tuontiaatteisiin 1900-luvun alussa tekee hänen tarinastaan kiinnostavan myös nykyaikana, kun ulkomaisten sosiaalisten verkkojen algoritmit ja ulkomainen tekoäly haastaa itsenäistä ajatteluamme.