Pääsisältö
Heikkilä, Mirja

Villaunelmia - Neulekirja 2 - Uudet unelmat

Villaunelmia - Neulekirja 2 - Uudet unelmat

Hinta nyt28,00 €
(24,67 € alv 0 %)

Kuvaus

VillaUnelmia-neulekirja 2 on tunnelmallinen ja lämminhenkinen teos, jonka mallit ovat saaneet inspiraationsa muun muassa Suomen luonnosta ja reissuiltani Kuusamon kauniissa maisemissa.

Tämän kirjan neuleissa näkyy hieman rohkeampia kuvioita ja kirkkaampia väriyhdistelmiä, mutta myös niitä hempeitä sävyjä, joista VillaUnelmianeulemallit alun perin tunnetaan.

Kirjassa on uusia ja ajattomia malleja niin aikuisille kuin lapsillekin. Innostavat ja selkeät ohjeet tarjoavat valinnanvaraa sekä aloitteleville että kokeneemmillekin neulojille. Upeat yksityiskohtaiset kuvat tuovat neuleet kauniisti esille ja houkuttelevat lukijan neulomaan.

Kirjan ohjeet ovat helppolukuisia, selkeästi kirjoitettuja ja tarkkaan testattuja. Olen suunnitellut ohjeita islantilaiselle langalle, ja mukana on myös uutuuslanka Fjallalopille suunniteltuja ohjeita. Kaikki neuleet neulotaan alhaalta ylös, ja mallit ovat kaarrokeneuleita.

Tästä kirjasta löytyy myös ohjeita värien valintaan. Tutustu väreihin, joita yhdistämällä keskenään saadaan värit loistamaan tai millä väriyhdistelmillä saadaan harmoninen lopputulos.

Kirja sisältää suuren suosion saavuttaneiden neulemallieni Lemmikin, Harmonian ja Hertan ohjeet sekä paljon muita malleja. Lisäksi löydät ohjeet Myllykoskisukkiin, Ylläs-pipoon ja lämpimiin huovutettuihin Kuura-lapasiin.

Uskon että löydät kirjastani juuri sinulle sopivia ja inspiroivia neuleohjeita.

Lämpimin VillaUnelmia-terveisin,

Mirja

Määrä

Lukumäärä
Kovakantinen kirja
Toimitusaika 1-3 arkipäivää

Nimeke
Villaunelmia - Neulekirja 2 - Uudet unelmat
Tekijät
Heikkilä, Mirja (Kirjoittaja)
Kallahti, Laura (Valokuvaaja)
Tuotetunnus
9789524160452
Tuotemuoto
Kovakantinen kirja
Ilmestymispäivä
18.8.2025

Kustantaja
Readme.fi
Painos
2. painos, 2025
Julkaisuvuosi
2025
Kieli
suomi
Sivumäärä
253
Tuoteryhmät
Tietokirjallisuus
Kaikki tuotteet
Käsityöt ja askartelu
Neulonta
Kirjastoluokka
65.43 Neulonta
YSO - Yleinen suomalainen asiasanasto
käsityöt, neuletyöt, neulonta, kirjoneuleet, villapaidat, asusteet
Avainsanat
käsityöt, neuletyöt, neulonta, kirjoneuleet, villapaidat, asusteet