Kaveriporukka kokoontuu juhlimaan pariskunnan nelikymppisiä ja tupareita. Yksi vieraista ei koskaan palaa kotiin.
”Voi Riina, mitä meille kaikille on oikein tapahtunut! Ei tämän näin pitänyt mennä. Meistä piti tulla onnellisia. Me oltiin niin ihmeellisiä ja erikoisia ja nyt me ollaan pelkkiä surkeita luusereita koko jengi.”
Tapaus saa ylikonstaapeli Alina Männyn palaamaan sairauslomalta töihin ja tositoimiin. Hänen vaistonsa sanoo, että Eevin surmaaja löytyy ryhmän sisältä, vaikka kaikki vakuuttavat syyttömyyttään eikä kenelläkään varsinaisesti tunnu olevan motiivia teolle.
Kukin kärsii omalla tavallaan elämässä. Pipsan ja naisiinmenevän Timon myrskyisät välit ovat kaikkien tiedossa. Ullan mies Ville on juoppo mutta ei myönnä sitä itse.
Lotta ja Harri ovat menettäneet kaksosensa vastasyntyneinä ja kipuilevat edelleen menetystä. Lotan mielestä lapset elävät enkeleinä heidän keskuudessaan, eikä hän ota kuuleviin korviinsa miehensä toivetta uudesta lapsesta. Riina suree 18-vuotiaana kuollutta poikaansa.
Tapausta tutkijaryhmänsä kanssa selvitellessään Alina pyristelee oman elämänsä käännekohdassa ja miettii perheen tuomaa vastuuta. Voisiko lapsen puolesta jopa tappaa?
Yksi hyvää toinen pahaa on psykologinen dekkari menetyksen ja vihlovan surun ytimestä.