Anne Hännisen seitsemästoista runokokoelma on eleginen puolustuspuhe luomakunnan ihmeellisyyden ja kauneuden puolesta. Suru eläinten, kasvien ja luonnon puolesta, joita ihminen tuhoaa ja sotii myös omaa lajiaan vastaan. Vain hetkessä häviää pitkinä aikakausina rakennettua.