Jarmo Ahosen runot tutkivat yksinäisyyttä monelta puolelta. Yksinäisyys, joka löytyy meissä kaikissa, saattaa olla vapaaehtoista, joskus se astuu elämäämme pakosta, elämän muuttuessa toisenlaiseksi, pois tutusta ja turvallisesta. Yksinäisyydessä on pelkonsa ja tummat sävynsä, mutta yksinäisyys saattaa olla myös suuri voimavara ja luovuuden lähde silloin, kun kaikki hälinä ja hyörinä hiljentyy ympäriltämme.
Runojen tunnemaailma liikkuu yksinäisyydestä toivoon ja rakkauteen. Niissä on myös annos ihmettelyä ja uteliaisuutta. Ne pitävät sisällään myös maailman ristiriitaisen tilan ja ihmismielen syvien ajatusten pohtimista ja elämän paradoksien tarkastelua. Kirjoitustyyli on suoraviivaista, mutta usein yllättävää.