Taiteilijoiden suunnittelemat tapettimallit ovat olleet tutkimaton osa suomalaista muotoilua. Suomen tunnetuimpiin kuuluvat taiteilijat, muotoilijat ja arkkitehdit - esimerkiksi Elissa Aalto, Rut Bryk, Li Englund, Kaj Franck, Lisa Johansson-Pape, Birger Kaipiainen, Kimmo Kaivanto, llmari Tapiovaara ja Tapio Wirkkala - suunnittelivat 1950-luvulla tapettitehtaille malleja, joita kutsuttiin jo omana aikanaan taiteilijatapeteiksi. Kyseessä oli kuitenkin paljon laajempi asia: mallien luomiseen osallistui runsaasti eri alojen suunnittelijoita, jotka tulivat tapettisuunnittelun pariin useimmiten tehtaiden järjestämien mallipiirustuskilpailujen kautta. 1950-luku merkitsikin suomalaiselle tapettialalle uudenlaista näkyvyyttä ja nousukautta.
Tutkimuksessa kartoitetaan, minkälainen ilmiö taiteilijatapetit olivat. Vastausta etsitään tarkastelemalla suunnittelijoita ja heidän rooliaan tuotannossa, kansalaisille suunnattua tapettivalistusta, taiteilijatapettien markkinointia ja niiden asiakaskuntaa. Samalla piirtyy esiin kuva tapetista jälleenrakennuskauden kotien ja julkisten tilojen keskeisenä kauneutta ja kodikkuutta tuoneena sisustustuotteena. Päähuomio on kuitenkin taiteilijatapettien visuaalisuudessa: niiden omaa aikaansa herkästi heijastelleissa aiheissa ja kuvioissa, niiden moderniudessa ja yhteydessä ajan kuvataiteeseen.
Kirja nostaa taiteilijatapetit esiin kansainvälisenä ilmiönä, johon Suomi osaIlistui osana pohjoismaista designkenttää. Se tuo lisätietoa tapetteja suunnitelleiden henkilöiden tuotannosta, lähes unohdetusta taideteollisesta suunnittelualasta ja suomalaisten tapettitehtaiden historiasta.