"Illalla tuuli oli lakannut. Taivas avautui korkeaksi
ja kirkkaaksi. Jokin meni vartalon
läpi viileänä aaltona.
Sellaisina öinä mies oli usein kävellyt
ja ottanut mittaa itsestään, ajatuksistaan
ja rajoistaan. Kulkenut tietä pitkin kauemmas
niin että kylä jäi vähitellen näkyvistä.
Talojen ikkunoista tuleva valo ei leikannut
hämärää, jossa pienen totuttelun jälkeen
näki mennä. Oli se aika vuodesta, syksyn
ja talven välissä.
Kun mies aamulla heräsi, hän havahtui
hitaasti kuin jähmettyneenä johonkin, jota
oli miettinyt ja johon ei saanut otetta. Hän
makaili selällään niin kuin tekee ihminen,
joka ei enää nuku eikä oikein ole nousemassa
ylös. Ei ollut kiire mihinkään, vaikka
edessä olikin asia, joka piti suorittaa.
Aamulla hän lähti..."