Maantieteilijä Hannu Mansikkaniemi katseli ja mietti Juvan kylän maisemia ja ihmisiä professorin silmälasien takaa jo pikkupoikana. Eläkevuosinaan hän kirjoitti muistot hersyviksi tarinoiksi, joissa viidellä alakouluikäisellä kaveruksella riittää tekemistä. Elettiin Lontoon olympiavuotta 1948. Isoon jokeen, koskeen ja patoon liittyi vaaroja, mutta poikien päivät olivat aurinkoa, uimavettä ja valkeita hiihtohankia. Pula-aika ei lapsia haitannut, parempaa ei kukaan ollut nähnyt. Vanhemmatkin olivat tyytyväisiä, sillä sota oli takana, hengissä selvinneet elossa ja kahvi teki paluuta. Erityinen kiitos kirjoittajalle tulee poikien puheista ja taitavasta Tarvasjoen murteen käytöstä.
