Ehkä se pitää itse rakentaa.
Akanvirta kuvaa väkevästi naisen vapautumista, äitiyden kipua ja luokkanousun häpeää 1950–60-lukujen Suomessa.
Elsa on noussut työläistaustasta tehtaan toimihenkilöiden maailmaan, mutta on sekä liian työläinen rouvien joukkoon että liian rouva entiseen elämäänsä. Kun hän sairastuu ja palaa tervehdyttyään kotiin, on mies jatkanut jo eteenpäin ja ainoa jäljellä oleva rooli, äidin rooli, livennyt sekin käsistä. On pakko löytää tie omaan elämään.
Mooses Mentulan Akanvirta on itsenäinen jatko-osa Toiviokoski-romaanille (2023), jossa Elsan mies, sodan rampauttama Vilho etsi paikkaansa jälleenrakentuvan Suomen tehdasyhteisössä. Akanvirta vie 1950–60-lukujen Suomeen, jossa naisen elämälle asetetut rajat alkavat rakoilla. Yhtäkkiä tuntuu mahdolliselta tavoitella omaa elämää.
Mooses Mentula (s.1976) vietti lapsuutensa ja nuoruutensa Kuhmossa, asui välillä vuosia Lapissa ja on sittemmin juurtunut etsimään arkipäivän yläpuolelle nousevia tarinoita Tuusulaan. Mentula on kirjoittanut niin novelleja, romaaneja kuin kuunnelmiakin. Kirjoittamisen lisäksi hän tekee töitä peruskoulun rehtorina. Aiemmin hän on työskennellyt uutistoimittajana sanomalehdissä ja radiossa.